Olen tehnyt erityisesti modernin ja nykytaiteen parissa töitä nyt pari vuosikymmentä. Jo pitkään olen säännöllisesti kuullut kysymyksiä omasta taidemaustani.

Kun lukiossa filosofian tunnilla kysyttiin ”mikä on taidetta?”, ärsyynnyin toden teolla. Mielestäni kysymys oli huono ja aivan liian laaja. En silloi vielä tiennyt lähteväni opiskelemaan taidefilosofiaa ja keskittyväni tähän kysymykseen tavalla tai toisella vuosia elämästäni.

Viimeksi vastasin suosikkimodernisteja koskevaan kysymykseen ja unohdin muun muassa ihana oudon yhteenkuulumattomia asioita maalauksissaan yhdistelevän Magritten listalta, vaikka olin menossa katsomaan tämän surrealistin näyttelyä.

Lista on siis pitkä. Jos suosikkilistaa pitäisi tehdä tai esimerkkejä kertoa.

En oikeastaan taidetta kokiessa ajattele pidänkö siitä vai en. En myöskään ajattele vain töitä, ja esimerkiksi sitä, mitä kyseisistä kertoisin taidematkalaisille tai työpajaan osallistuville.

Usein olen innostunut sellaisesta taiteesta, josta moni kollega (esim. taidemuseoporukassa) ei todellakana ole innostunut. Joskus on epäilty, että innostun kaikesta taiteesta.

Tuo voi jossain määrin pitää paikkansa. Taide on mielestäni loppumattoman mielenkiintoista. Eikä vain kuvataide tai vain moderni ja nykytaide. Musiikin kuunteluriippuvuuteni olisi aivan oma aiheensa.

Mutta nuo jälkimmäiset, moderni ja nykytaide, jotenkin osuvat minuun eniten. Esimerkiksi Pariisissa ollessa kävin kyllä Louvressa katsomassa sen Mona Lisan (omituista kun kaikki valvovat vain tuota pientä maalausta, tai siltä se vaikuttaa), ja pakenin väentungosta hollaintilaisosastoille. Kun myöhemmin saavuin Centre Pompidouhun, modernin taiteen museoon, olin lopenuupunut ja ajattelin käydä vain vilkaisemassa. Mutta. Sitten näin Yves Kleinin suuren sinisen maalauksen ja yhtä äkkiä minussa oli taas virtaa. Jatkoin taiteen ahmimista sulkemisaikaan saakka.

Voin avata vaikka minkälaisia näkökulmia taiteen katsomiseen ja kokemiseen ja kertoilla tarinoita, mutta kun minulta kysytään maustani, vastaus on tosiaan hankalampaa.

Kyllä, esimerkiksi edellä mainittu Yves Klein vetoaa. Ja tuhannet muut. Vetoaako mikä vain moderni tai nykytaideteos? No tavallaan, tavallaan ei. Tietyssä mielessä kyllä, koska tässä maailman luomisessa uudelleen visuaalisesti ilman esittävyyden vaatimusta on jotain todella kiehtovaa. Ja kuva avaa aina jotain toisenlaista näkökulmaa. Joskus joissain hetkissä vetoaa myös esteettisesti, väriterapeuttisesti tai outoudellaan tai taustoituksellaan tai…

Mutta eräs ystäväni sitten kysyi useammankin kerran sitä, että eikö mikään taide ole mielestäni huonoa? En oikeastaan osannut ainakaan nimetä sellaista kokemusta, tai muistanut. Paitsi sen kun parikymmentä vuotta sitten näin yllätyksettömästi liian monessa näyttelyssä puita, renkaita ja vessan osia näyttelytiloissa. Mutta se oli ennemminkin ilmiö kuin yksittäinen ”huono” taidekokemus, tai oikeammin, kokemus ns. huonosta taiteesta.

Ajattelen yleisesti, että taide on (kenen tahansa kohdalla) epäonnistunut siinä hetkessä (toisessa hetkessä toinen stoori), jollei se herätä mitään. Ex nihilio nihil. Vapaa suomennos: tyhjästä on paha nyhjästä.

Sitten menimme kyseisen ystäväni kanssa vuoden 2013 Venetsian biennaalin nykytaidekatsaukseen tutustumaan. Kävelimme tutustumassa lukemattomiin teoksiin. Hotellilla sitten yöllä yhtä äkkiä lohkaisin: ”Se kivikasa oli kyllä ihan p***a!”

Olin vihdoinkin saanut huonon taidekokemuksen!

Mutta oliko se lopulta ollenkaan huono taidekokemus? Anna kun selitän.

Kyseinen ”kivikasa” oli Giardinissa, Espanjan paviljongin taiteilija Lara Almarceguin teoskokonaisuus. Voit katsoa tätä klikkaamalla ”kivikasateoksesta” pariminuuttisen Youtube-videon. Ja kuten videolta näkyy, olihan siellä noita pikkukasojakin ison kivikasan lisäksi, ja video kivenpalasista maassa.

Nyt kun mietin asiaa (taas), olin varmasti myös pettynyt, koska olin jostain ohimennen lukenut tai kuullut Jaume Plensan teoksen olevan myös Venetsiassa ja oletin siinä hetkessä sen olevan Espanjan paviljongissa. Sivuhuomautuksena pakko kertoa, että myöhemmin tuolloin melkein myöhästyin koneesta, koska etsin Plensan veistosta, joka olikin yksi monituisista kaupungille ripotelluista kohteista. En koskaan löytänyt sitä. Myöhemmin näin kuvista, että se näkyi parhaiten kanaalin puolelta.

Kirjoitin edellä, että taas mietin tätä. Niin, kuinkakohan montaa muuta teosta olen miettinyt vielä vuosia jälkeenpäin? En kovin montaa. Ja tätä blogitekstiä kirjoittaessa innostuin taas googlettamaan ja löysin viime vuodelta osuvannimisen artikkelin ”WHY DOES LARA ALMARCEGUI CREATE MASSIVE PILES OF RUBBLE?” kyseisestä taiteilijasta (klikkaa tästä lukemaan se). Luettuani sen en vieläkään välttämättä ymmärrä miksi kivikasa piti tuonne biennaaliinkin laittaa. Saatko sinä selvää? Kerro ihmeessä vaikka kommenteissa.

Mutta ei taidetta mielestäni tarvitse ymmärtää, ainakaan samalla tavalla kuin taiteilija on tarkoittanut (silloin kun sen sanallistaminen ylipäätään on edes mahdollista). Pääasia, että siitä saa jotain irti. Tässä tapauksessa vähintäänkin suuri määrä taiteilijayrittäjä itsereflektiota, pohdintaa suhteestani taiteen katsomiseen niin sanottuna yksityishenkilönä. Vai voiko ammatillista ja yksityistä taidekokemustani erottaa? Näin niin kuin omasta mielestäni ei. Tietenkin kun valmistaudun johonkin työjuttuun, katson teoksia vähän eri näkökulmasta, kun en, niin sanotusti nautin ”vain”. Jos tämä nyt on nautintoa heh.

Hypätään toiseen esimerkkiin, vuoteen 2017 ja Kasselin 14. Documentaan Saksaan. Kävelen mitään aavistamattomana innoissani Palais Bellevuessa kun näen ne. Ihan hirveän rumat maalaukset. Kyseessä oli taiteilija Rosalind Nashashibi. Klikkaa tästä lukemaan juttu näyttelystä ja katsomaan kuvat.

En ottanut noista maalauksista kuvia. Palattuani Suomeen keskustelin taas samaisen nykytaidetta rakastavan ystäväni kanssa kokemuksesta, tällä kertaa oltiin eri aikaan näyttelyssä, ja loppujen lopuksi tarve oli jakaa lähinnä juuri tämä huono kokemus.

Se jäi parhaiten mieleen ja herätti eniten. Lisäksi muistijälki aiheesta vahvistuu joka kerta kun otan tällaisen kokemuksen uudelleen puheeksi. Joka kerta uteliaisuus aktivoituu ja selvitän myös lisää aiheesta, kuten nyt kun etsin linkkejä tätä artikkelia varten. Ja minulle selvisi, että kyseinen taiteilija onkin elokuvantekijä ja maalauksiinkiin liittyy mielenkiintoinen tilasta lähtemisen ja sisälle tulemisen, siirtymisten vaikeuden ajatus ja tunne. Rakastan abstraktien ajatusten ja kokemusten onnistuneita kuvituksia. En siis enää voi sanoa, etten pitäisi noista maalauksista.

Etsiessäni lisää tietoa tästä taiteiljasta löysin esimerkiksi videohaastattelun liittyen juuri näihin Kasselin teoksiin (klikkaamalla tästä pääset katsomaan sen viisiminuuttisen). Mutta tässäkään lähteessä ei paljoa puhuta hänen maalauksistaan. Niiden nimistä voi päätellä, että ne liittyvät jotenkin filmiteokseen, mutta miten? Rosalind kertoo videolla, että on ottanut maalauksen uudestaan elokuvanteon rinnalle kolmisen vuotta ennen 2017 vuoden Kasselin näyttelyä.

Juuri nämä alunperin ”huonoilta” tuntuneet nykytaidekokemukset ovat niitä, joita yhä tänä päivänä halusin pohtia tämänkin blogitekstin kautta. Tulen muistamaan ne, mutta en monia hyviä kokemuksia.

Joitain päiviä sitten kuulin sanottavan, että nykytaideteokset ovat tylsiä, eikä niistä saa mitään irti. Tästäkin inspiroituneena ajattelin tällä kertaa listata joitain

pinkkejä vinkkejä nykytaiteesta ammentamiseen:

• Yritä pitää mieli avoimena
• Jollet pidä, mieti miksi
• Ei paineita ymmärtää, usein taiteilijakaan ei pysty sanoittamaan tai ymmärtämään
• Mitä taiteen ymmärrys oikeastaan on? Mitä se sinulle tarkoittaa? Tästä päästään tutkimaan taidekäsitystäsi. Millä perustelet sen?
• Jos haluat tietää valmiiksi pureskeltuja näkökulmia, avata sitä kautta, lue näyttelytekstejä tai artikkeleita tai tilaa opastus
• Jos olet väsynyt tai katsonut jo paljon, muista että se vaikuttaa kykyysi vastaanottaa
• Mitä sinulle tulee mieleen? Ei ole olemassa yhtä oikeaa tulkintaa, on vain näkökulmia. Tutkimuksellisia sellaisia, taiteilijan sellaisia ja yleisön sellaisia, materiaalisellaisia, aikakausisellaisia… jne.
• Kun kuvaat teoksia, ota joskus kuva myös inhokeista (itse en ottanut ja olen joutunut monta kertaa etsimään näitä kyseisiä teoksia ja taiteilijoita netistä)
• Ei tarvitse yrittää väkisin.
• Aina ei vain nappaa. Ja silti voi huomata jälkikäteen, että nappasikin!
• On aivan ok jollei pidä. Aivan ok, vaikkei edes jälkikäteen. Sekin on kyllä todella mielenkiintoista!
• Eikö ole? Miksi ei? Onko se nykytaide vai yleinen tunnelma, se, ettei kiinnosta?
• Eli kertooko taidekokemus kuitenkin jotain sinusta tällä hetkellä? Saatko jotain irti?
• Jos haluat löytää nykytaidetta josta pidät, etkä ole vielä löytänyt niin jatka näyttelyissä käymistä. Nykytaidetta on niiiiiin monenlaista!

Aiemmin mainittu ystäväni, jonka kanssa olen reissannut nykytaidenäyttelyissä ympäriinsä, kirjoittaa omaa blogia, suosittelen tutustumaan ”Insinöörin taideoppaaseen” 🙂

Palaan taas noin kuukauden kuluttua!

P.S. Taidematka Venetsian biennaaliin tulee taas, ks. se ja muut taidematkat klikkaamalla tästä.

---

Lue lisää kirjoituksiani (viimeisimmästä vanhimpaan):

Ulkoistaako? Yrittäjän arkea – pinkkejä vinkkejä resurssienhallintaan

Naurua on toivottu lisää, eli tässä pinkkejä vinkkejä ja videoita naurulla, olkaa hyvät!

Vieraskynäni Kuvan avulla irti stressistä -pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän tasapainoilua palautumisen ja aikataulujen kanssa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea hinnoittelun ihmeellisessä maailmassa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea mainonnan maailmassa – pinkkejä vinkkejä

Epäonnistumisista (yrittäjän) arjessa – pinkkejä vinkkejä sitkeyteen

Joku Johanna Wahlbeck törmäsi omaan henkilöbrändiinsä valmistellessaan tekstiä henkilöbrändäyksestä – Pinkkejä vinkkejä, niin, henkilöbrändäykseen

Yrittäjän arkea merkitsevien sattumien keskellä – pinkkejä vinkkejä tässä hetkessä elämiseen

Yrittäjän urapolku – pinkkejä vinkkejä uran valintaan

Yrittäjän arkea koulutusten markkinoinnin maailmassa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea, tai vuoristorataa, pinkkejä vinkkejä palautumiseen

Yrittäjän arkea Venetsian biennaalissa – pinkkejä vinkkejä unelmien toteuttamiseen

Yrittäjän arkea demojen maailmassa – pinkkejä vinkkejä ilmaisiin maistiaisiin

Yrittäjän arkea nettisivusto-uudistuksen parissa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea – erikoistumisesta ja lomailemisesta – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea videoinnin maailmassa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea huolitoimistossa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea markkinoinnin meressä – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea – pinkkejä vinkkejä

Johanna Wahlbeck Oy

Otan mielelläni vastaan kaikenlaista palautetta tästä blogista ja toiminnastani esimerkiksi allaolevan yhteydenottolomakkeen kautta:

Lähetän ilmaiset pinkit taidevinkit osoitteesta johanna at oivallamme.fi tai johannawahlbeckoy at gmail.com
En koskaan lähetä roskapostia, mutta jopa yksityisiä keskusteluviestejä voi tänä automaattisten roskapostiharavien aikana mennä roskapostilaatikkoon.
Jollet saa viestejäni ja haluat niitä vastaanottaa, tarkistathan roskapostilaatikon ja merkitset tarvittaessa sähköpostiosoitteeni luotettavaksi lähettäjäksi.

Tietosuojaselosteeni voit lukea klikkaamalla tästä.
Voit koska tahansa perua tilauksen täyttämällä lomakkeesta kohdan ”ei kiitos”, tai esimerkiksi lähettämällä minulle tiedon sähköpostitse.