Etäjohtamisen yhteydessä on paljon keskusteltu luottamuksesta. Etäjohtamisessa on kyse myös muusta kuin pelkästään etätyöstä. Työtiimi voi olla eri paikoissa sijaitseva virtuaalinen työtiimi, liikkuvaa työtä tekevä tai erilaisiin joustaviin työmuotoihin tottunut työyhteisö.
Tällainen hajautettu työyhteisö tai työtiimi vaatii enemmän huomiota luottamuksen ylläpitämiseen.
Kontaktien määrä on vähäisempää kuin lähityöskentelyssä. Luottamus saattaa alkaa rakoilla. Esimies miettii mitä työntekijät oikein tekevät ja vastaavasti työntekijät miettivät, että mitähän esimies puuhailee.
Luottamus vaatii toimivalta työtiimiltä vuorovaikutusta ja tunnetta yhteisöllisyydestä. Tämän ei tarvitse aina tapahtua livenä paikalla fyysisesti vaan se voi olla myös psyykkistä läheisyyttä. Esimiehen kiinnostusta tiiminsä jäseniä kohtaan ja vastaavasti tiimin kiinnostusta muita tiimin jäseniä kohtaan.
Luottamuksen vastakohta ei ole epäluottamus. Enemmän näissä tilanteissa pelätään kontrollin menettämistä. Esimies kokee ettei tiedä missä mennään, ja miettii hoituuko kaikki kuten odotetaan. Työntekijät taas haluavat tietää huomaako esimies heidän panoksensa ja luottaako hän heidän tekemiseensä.
Kuinka voit edistää luottamusta ja työhyvinvointia? Nämä pinkit vinkit soveltuvat niin livenä kuin etänä toimiville työyhteisöille.
1. Pidä huoli toimivasta yhteydestä työyhteisön jäsenten kesken.
Laatikaa selkeät pelisäännöt kuinka yhteyttä pidetään. Tarvitaan säännöllistä ja avointa vuorovaikutusta. Sovitaan etukäteen milloin aina kokoonnutaan. Esimiehen kannattaa huolehtia, että hänellä on yhteydet kunnossa sekä työyhteisöön että myös erikseen jokaiseen työntekijään. Haasteista tai vaikeista asioista puhuminen saattaa olla yksilölle helpompaa kahden kesken esimiehen kanssa kuin tällaisten asioiden nostaminen yleisesti tiimissä esille.
2. Selkeät pelisäännöt milloin on oltava tavoitettavissa.
Digitaalinen työympäristö ja etätyö eivät tarkoita sitä, että on oltava koko ajan tavoitettavissa. Tähän on hyvä luoda pelisäännöt tiimin jäsenten kesken. Työhön keskittymiselle on oltava aikaa ja siksi on hyvä sopia esimerkiksi erikseen sovitut ajat päivästä jolloin kaikki tiimin jäsenet ovat tavoitettavissa. Sovitaan minkä verran päivästä voi varata keskittyneeseen työhön aikaa, ja kuinka tämä merkataan vaikka yhteiseen kalenteriin.
3. Etätyöntekijöitä(kin) on hyvä myös muistuttaa tauottamisen tärkeydestä.
Tarvittaessa tauotkin voi merkitä kalenteriin, varsinkin jos muuten palaverit helposti seuraavat toisiaan tauotta.
4. Tehdään työ näkyväksi ja rakennetaan luottamusta sekä avoimuutta.
Sovitaan selkeät tavoitteet ja tehtävät, jotka sitten dokumentoidaan. Näin tehty työ tulee muulle tiimille ja esimiehelle näkyväksi. Tämä auttaa luottamuksen rakentamiseen sekä motivoi koko tiimiä. Parhaimmillaan myös tiimin sisällä yhteinen tekeminen sekä toisten auttaminen lisääntyvät. Työyhteisöön kuuluminen ja muiden hyväksyntä on tärkeää jokaiselle. Työtekijät kokevat omaavansa esimiehen tuen ja vastaavasti kollegoiden arvostuksen. Tämä jos mikä motivoi ja antaa voimia sekä innostusta. Kiiretilanteissa muut tukevat ja auttavat.
5. Seurataan työyhteisön kuormittumista.
Kuormittuminen on yksilöllistä, ja ihmiset kokevat stressin eri tavalla. Siksi on tärkeää seurata tiimin tilannetta ja reagoida, jos huomataan kuormituksen alkavan kasvaa liian suureksi jonkun tiimin jäsenen kohdalla. Hyvin helppo konsti seuraamiseen on pyytää jokaista tiimin jäsentä arvioimaan oma työnkuormituksen tilanne viikottain tai kuukausittain. Siihen voidaan luoda numerojärjestelmä ja seurata sitä kautta tilannetta. Tämä mahdollistaa esimiehelle nopean ja ennalta ehkäisevän puuttumisen tilanteeseen.
Huolehdi näistä asioista ja varmista työyhteisön hyvinvointi. Pääset näillä jo pitkälle.
Tämän artikkelin kuvan minusta on ottanut valokuvaaja Ella Tommila.
Lue lisää kirjoituksiani (viimeisimmästä vanhimpaan):
Työmotivaatio ja työstä innostuminen lähtee merkityksellisyydestä – Pinkkejä vinkkejä
Apua lomamoodiin siirtymiseen nopeasti, minuuteissa!
Miten jokainen voi onnellistua kuvien avulla
Työpaja kansainvälisessä konferenssissa – pinkkejä vinkkejä
Blogiteksti siitä kun ei ehdi kirjoittaa – yrittäjän arkea ja pinkkejä vinkkejä priorisointiin
Taidettaako? – Pinkkejä vinkkejä taidetarpeisiin
Ulkoistaako? Yrittäjän arkea – pinkkejä vinkkejä resurssienhallintaan
Naurua on toivottu lisää, eli tässä pinkkejä vinkkejä ja videoita naurulla, olkaa hyvät!
Vieraskynäni Kuvan avulla irti stressistä -pinkkejä vinkkejä
Yrittäjän tasapainoilua palautumisen ja aikataulujen kanssa – pinkkejä vinkkejä
Yrittäjän arkea hinnoittelun ihmeellisessä maailmassa – pinkkejä vinkkejä
Yrittäjän arkea mainonnan maailmassa – pinkkejä vinkkejä
Epäonnistumisista (yrittäjän) arjessa – pinkkejä vinkkejä sitkeyteen
Yrittäjän arkea merkitsevien sattumien keskellä – pinkkejä vinkkejä tässä hetkessä elämiseen
Yrittäjän urapolku – pinkkejä vinkkejä uran valintaan
Yrittäjän arkea koulutusten markkinoinnin maailmassa – pinkkejä vinkkejä
Yrittäjän arkea, tai vuoristorataa, pinkkejä vinkkejä palautumiseen
Yrittäjän arkea Venetsian biennaalissa – pinkkejä vinkkejä unelmien toteuttamiseen
Yrittäjän arkea demojen maailmassa – pinkkejä vinkkejä ilmaisiin maistiaisiin
Yrittäjän arkea nettisivusto-uudistuksen parissa – pinkkejä vinkkejä
Yrittäjän arkea – erikoistumisesta ja lomailemisesta – pinkkejä vinkkejä
Yrittäjän arkea videoinnin maailmassa – pinkkejä vinkkejä
Yrittäjän arkea huolitoimistossa – pinkkejä vinkkejä
Yrittäjän arkea markkinoinnin meressä – pinkkejä vinkkejä
Yrittäjän arkea – pinkkejä vinkkejä
Otan mielelläni vastaan kaikenlaista palautetta tästä blogista ja toiminnastani esimerkiksi allaolevan yhteydenottolomakkeen kautta:
Vastaan viesteihin lähtökohtaisesti osoitteesta johanna at oivallamme.fi tai gmailistani.
En koskaan lähetä roskapostia, mutta jopa yksityisiä keskusteluviestejä voi tänä automaattisten roskapostiharavien aikana mennä roskapostilaatikkoon.
Jollet saa viestejäni ja haluat niitä vastaanottaa, tarkistathan roskapostilaatikon ja merkitset tarvittaessa sähköpostiosoitteeni luotettavaksi lähettäjäksi.