Yrittäjän arkea – erikoistumisesta ja lomailemisesta – pinkkejä vinkkejä

Erikoistu, erikoistu, sanovat asiantuntijat yrittäjille, kuten minulle esimerkiksi Rastorin tuotekehitystyön koulutuksessa. Markkinoinnissa tulisi erottautua tuolla kärjellä ja tehdä se persoonallisesti, tarinaa kertoen, kuten some-asiantuntija Johanna Hurmerinta korostaa uusimmassa blogissaan.

Itse olen hyvin monialainen ja ylipäätään yksi suurimmista syistä miksi perustin oman yrityksen on se, etten oikein sovi mihinkään yhteen muottiin. Myös Facebook yrittää ehdottaa, että rajaisin sivuni luokkia (nyt koulutus, mielenterveyspalvelut sekä taide ja viihde), mutta silloin se ei kuvaisi tarjontaani.

Kuvataide liittyy kaikkeen mitä teen. Vaikken sitä esimerkiksi työnohjauksissa käytä joka kerta, enkä jollei sitä haluta, sillä että voin soveltaa asiakkaiden kanssa kuvataidemenetelmiä erottaudun. Olen alkanut kouluttamaan muitakin käyttämään kuvataidemenetelmiä ja saanut todella hyvää palautetta jo koetusta, eli tähän minun kannattaa erikoistua. Seuraavana lukuvuonna minulla on tulossa monia kesäyliopisto-koulutuksia aiheesta ja nyt keskityn kesäyliopistojen kanssa yhteistyössä tavoittamaan loppuasiakkaat eli opiskelijat. Ensimmäinen näistä alkaa 2.9. Hämeenlinnassa Hämeen kesäyliopistossa. (Viimeinen ilmoittautumispäivä on 21.8.) Tein markkinointitarkoituksiin aiheesta ilmaisella Canva-kuvankäsittelyohjelmalla mainoksen:

Kvtmenetelmakuva

Mietin taannoin koska rupesin kehittelemään menetelmiä, kuten esimerkiksi rentouttavaa piirustusta, ja tajusin, että noin 6-7-vuotiaana! Tarkoitan sanoa, että tämä on jotain minulle todella ominaista.

Monesti kun osaa jonkin asian, johon kannattaa erikoistua ja jolla erottautua, todella hyvin, tulee mukaan ns. huijarisyndrooma: kun itselle asia tuntuu suhteellisen helpolta, tuntuu melkein huijaukselta opettaa sitä, koska ei tajua ettei asia ole muille niin itsestäänselvä. Juuri sellaisia asioita, jotka itsestä tuntuvat todella sujuvilta kannattaa opettaa muille! Sittemmin olen tietenkin myös ”hieman” kouluttautunut kuvataiteen saralla (yliopistolla taiteiden tutkimusta, käytännön maalaamista, kuvataideterapeutiksi opiskelua, vuosikymmen taidemuseossa töissä jne.), eli tavalla tai toisella jatkuvasti hakeutunut kuvataiteen pariin. Olen erikoistunut kuvataiteellisuuteen eri näkökulmista

Tällä hetkellä vielä suhteellisen tuoreen yritykseni tarjonta muodostuu puroista, joista toivon joistain tulevan jokia, joihin erikoistun enemmän. Nyt jo ainakin noista kuvamenetelmä-koulutuksista näyttää muodostuvan yksi sellainen, ainakin leveämpi puro.

Teen koulutusten lisäksi työnohjauksia, kuvataideterapiaa ja erilaisia taidehommia, kuten taidematkoja, joista voisi muodostua toinen joki. Olen yhteistyössä EMMA-museon ja matkatoimisto Kon-Tiki Toursin kanssa menossa opastamaan suunnittelemalleni matkalle suureen kansainväliseen Venetsian nykytaide-biennaaliin lokakuun alussa. Matka toteutuu ja olen saanut palautetta, että kysyntää olisi lisämatkoillekin. Viime vuonna tähän aikaan vasta haaveilin tästä!

Kotimaan taidematkoja on ollut jo viime vuonna, ja esimerkiksi viikko sitten sunnuntaina yritykseni vei EMMA-klubin asiakkaita Mäntän kuvataideviikoille (suosittelen! 31.8. saakka) ja Serlachius-museoiden Göstaan. Alla esimerkkejä tarjonnasta:

 

 

Kuvassa Jan-Erik Anderssonin ja Shawn Deckerin (USA) Linnunpesä-äänisauna, jonka äänimaailma reagoi saunan lämpötilaan. Teos sijaitsee Myllyrannassa aivan lähellä Kuvataideviikkojen pääpaikkaa, Pekiloa, ja rannasta voit myös pulahtaa uimaan!

20170611_141844

Pekilossa Ars Fennican 2010 voittaneen Charles Sandisonin tilataideteoksessa muuttuu osaksi taiteilijan molekyylimäistä valorakennetta.

 

 

Yllä vielä pari otetta Göstan näyttelyistä, siellä voi nähdä vanhaa taidetta uuden rinnalla, kuten kuvissa vasemmalla Akseli Gallen-Kallelan suorastaan nykytaidetta muistuttavan luonnosmaalauksen ja sen oikealla puolella valokuvaaja Ville Lenkkerin teoksen. Myös Kimmo Schroderuksen Bling bling -näyttelyn solvausveistokset tunkeutuvat museotilan kokoelmapuolelle.

Mainitsen otsikossa lomailun. Monesti sanotaan, ettei yrittäjä ole koskaan lomalla (jonka alan huomata ehkä osin pitävän paikkansakin), mutta mielestäni yrittäjäkin voi ainakin osaksi lomailla, mikä on myös terveellistä (ellei sitten ole jokin poikkeuksellinen kiireisestä työtahdista jatkuvasti nauttiva yksilö).

Olen säästänyt kalenteriini kolmisen viikkoa aikaa, jolloin olen matkoilla ja lomailen, enkä siis edes pysty tekemään paljoa töitä (toki työajatuksia tulee ja menee, kuten muutenkin ja välillä taidan vilkaista sähköpostia, vaikka yritän pidättäytyä), suosittelen! Olen kalenteroinut niin, että tuon reissuilun jälkeen teen 50-prosenttisesti töitä ensin pari viikkoa ja sitten ns. täydellä teholla. Lomaltapaluu kannattaa tehdä vaiheistetusti, eikä asettaa itselleen liian suuria paineita heti.

Pinkkejä vinkkejä erottautumisesta ja lomailusta:

  • mieti missä juuri sinun osaamisesi kohtaa, mikä yhdistää asioita, joita haluat ja osaat tehdä?
  • mitä asiakkaat kaipaavat? Mikä on sinun tarjontasi ja asiakkaan tarpeen kohtaamispinta?
  • joskus jokin lapsuuden leikeistä kertoo siitä, mihin tai minkä tyyppiseen työurallakin kannattaa keskittyä, mieti tätä ja sovella luovasti!
  • keskity markkinoimaan erikoistuminen edellä, jotta erottaudut ja jäät mieleen, sitten kun asiakas on tutustunut sinuun, voit tietenkin kertoa mahdollisesta muustakin tarjonnasta
  • kuuntele ja reagoi palautteeseen toiminnan muutoksilla
  • lomaile myös! Yrittäjäkin on ihminen ja tarvitsee vapaa-aikaa ja ns. katkohoitoa töistä 🙂 Laita lomasi esimerkiksi kalenteriin, sovi siihen matka tai ystävien tapaamisia ja tee sähköpostilomailmoitus, jotta sinun ei tarvitse vastata heti kaikkiin sähköposteihin
  • nauti kesästä!

Ihanaa kesää, palaan viimeistään elokuussa kirjoittamaan blogia 🙂

20170611_150044


Lue lisää blogikirjoituksiani:

Yrittäjän arkea – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea markkinoinnin meressä – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea huolitoimistossa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea videoinnin maailmassa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea nettisivusto-uudistuksen parissa – pinkkejä vinkkejä

Johanna Wahlbeck Oy

 

Otan mielelläni vastaan kaikenlaista palautetta tästä blogista ja toiminnastani, ota yhteyttä:

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s