Luen parhaillaan Haruki Murakamin novellikokoelmaa, ja yhdessä tekstissä hän käsitteli merkitseviä sattumia. Niitä sattuu meille kaikille, mutta harvemmin niistä puhutaan.

Olet ehkä joskus soittanut jollekin juuri kun hän on soittamassa sinulle, tai nähnyt unta jostain, joka tuntuu jollain tasolla käyvän toteeen, tai saanut ratkaisun johonkin asiaan pyytämättä yhtä äkkiä kuin tarjottimella.

Merkitsevien sattumien puheeksiottaminen vie minut aina Jungin synkronisiteetin käsitteen äärelle. Tämä johtuu taas siitä, että tein estetiikan graduni (ja paljon muutakin) postjungilaisesta nykytaiteen tulkinnasta (mutta se nyt on oma tarinansa 😉 ).

Sveitsiläisen psykiatrin Carl Gustav Jungin (1875–1961) mukaan ilmiöt jotka vaikuttavat sattumanvaraisilta ovatkin mahdollisesti yhteydessä toisiinsa ”synkronisiteetin” kautta. Jung määrittelee sen mm. akausaalisia merkityksellisiä tapahtumia psykologisesti yhdistäväksi periaatteeksi ja lisäksi henkeä ja materiaa yhdistäväksi (Samuels et al 1992, 146–147). Pelkän kausaaliajattelun, syy- ja seuraussuhteiden kumartamisen, vastustaminen on tyypillistä Jungille.

Koen, että omassa elämässäni on jatkuvasti synkronisiteetteja. Joskus ne voivat johtua siitä, että kun jotain asiaa ajattelee, huomaa helpommin siihen liittyviä juttuja, joskus vaikka vain kaaoksesta, mitä tämä elämä kait joltain osin ainakin on, joskus ihmismielen tavasta jäsentää tapahtunutta ja ympäristöä jne. Mutta joskus koen suoranaisia synkronisiteettiketjuja, joille ei löydy järkevää selitystä. Ehkä se on kohtalo, johdatusta tai onni, tai sitten (ainakin) merkitsevien sattumien esiinmarssi.

Tutustuin viime vuosikymmenen vaihteessa uuteen ystävään Outiin, josta tuli läheinen viimeistään siinä vaiheessa kun lähdimme yhdessä taidematkailemaan, ensimmäinen yhteinen reissu tehtiin Venetsian biennaaliin kesällä 2013. Outi muuten kirjoittaa mahtavaa Insinöörin Taideopas -blogia (vaikkei hän olekaan insinööri), suosittelen lämpimästi tutustumista Outin taideanalyyseihin 🙂

Joka tapauksessa, jossain vaiheessa, alettiin haaveilemaan yhteisestä matkasta Japaniin. Outi oli käynyt siellä aiemminkin, minä en, ja olin hyvin avoimesta lähdössä sinne siellä, missä hän halusi käydä. Hän sanoi haluavansa käydä Echigo-Tsumarin nykytaidetriennaalissa, jossa luontoon on ripoteltu taidetta 760 neliökilometrin alueelle. Innostuin heti jo ajatuksesta. Maalailin mielessäni vehreää maisemaa ja sinne värikkäitä nykytaidepläjäyksiä.

Päädyimme buukkaamaan matkan elokuulle 2015 kolmeksi viikoksi, jonka aikana vietimme aikaa Tokiossa, käväisin Kiotossakin (itse en siitä niin kovin innostunut, kuvatuimmat alueet ovat tietenkin hienoja, mutta muuten, johtui ehkä myös helteestä), tutustuttiin yhteen kissasaarista, nähtiin apinoita ja koettiin Etchigo-Tsumari. Joka ylitti kaikki villeimmätkin kuvitelmani ja odotukseni.

Kun lähdin tuolle reissulle, annoin sen itselleni valmistumislahjaksi (olin juuri valmistumassa kuvataideterapeutiksi) ja se oli kyllä paras mahdollinen sijoitus: osasin odottaa, että näen paljon luontoa ja nykytaidetta samanaikaisesti, mutta millaista! Nuo maisemat ovat niin kauniita ja nykytaidetta on ripoteltu sinne kuin koristeellisia yksityiskohtia ala carte -annokseen! Osa teoksista on pysyviä – kuten Maaria Wirkkalan – osa vaihtuu kun kokonaisuutta täydennetään joka kolmas vuosi tämän nykytaidefestivaalin aikaan.

Tuolloin olin vielä kokoaikaisesti töissä taidemuseo EMMAssa, yrittäjäksi hyppäämiseni oli kyllä jo suunniteltu kevääksi 2016 ja kaikkien tiedossa. Haaveilin mm. taidematkojen järjestämisestä myös Japaniin myöhemmin.

Alunperin olimme suunnitelleet viettävämme alueella joitain päiviä, mutta pidensimme sitten oleskelua ja autovuokraa ja kolusimme festivaaliantia suorastaan kiihkomielisesti. Kun aurinko laski, katsastimme pimeässä katsottaviksi tarkoitettuja töitä, joskus jäimme katsomaan niitylle elokuvaa, ja usein käytimme auton valoja ja taskulamppuja käydäksemme läpi vielä joitakin rasteja.

Katsokaahan kun tuolla taidetriennaalialueella lippuna toimii passi, johon kerätään teoskohteista leimoja. Kun ostimme liput, meille sanottiin, ettei kukaan saa passia täyteen ja palkinto olisi tiedossa sille, joka tuon ihmeen suorittaisi. Nimenomaan suorittaisi, tämä vetosi meissä niin moneen puoleen, taiteen rakastajaan ja suorittajaan!

Emme kuitenkaan ihan täyteen passeja saaneet, ja se ei ehkä olisi mahdollista ellei viettäisi festivaalilla melkein koko sen kestoa (heinäkuun alusta syyskuun alkuun), koska leimakohtia oli myös tapahtumille, kuten työpajoille (joihin kyllä osallistuin yhteen myös). Palasimme lopuksi vielä samaan taidemuseoon, josta ostimme passit ja saimme kyllä kehuja siitä, miten täynnä ne olivat (saatoimme käytännössä kerjätä noita kehuja).

Triennaalikohteita on laitettu luonnon lisäksi festivaalin omiin jonkun verran suomalaisia hirsimökkejä muistuttaviin rakennuksiin (tällaisessa mökissä mm. Anthony Gormleylla oli myös installaatio, jonka alle sai ryömiä, ks. kuva edellä), museoihin ja alueen pysyviin taidetaloihin (kuten performanssitaiteilija Marina Abramovićin Dream House).

 

 

Jäin juttelemaan pidemmäksi aikaa silloin ranskalaisen taiteilija Annette Messagerin taidetilaa vahtivan paikallisen Aikon kanssa. En tiedä miksi, yleensä ei jostain syystä tullut niin juteltua työntekijöiden kanssa, vaan taide vei niin mukanaan ja toisaalta kaikki eivät Japanissa puhu englantia (enkä minä valitettavasti japania, Outi vähän kyllä sitäkin).

Saman matkan lopussa, pari viikkoa myöhemmin Tokiossa olimme menossa Outin kanssa lentokentälle, kun, ensimmäisen kerran matkan aikana, emme olleet varmoja missä olemme ja miltä laiturilta junamme lähtee. Aloimme jo vähän hermostua, kun yhtä äkkiä, vilkkaalla asemalaiturilla, Aiko ilmestyi eteemme.

Hän muisti meidät ja me hänet ja kerroimme ongelmastamme. Aiko oli sattumalta hänkin menossa kohti lentokenttää ja menimmekin sitten samaa matkaa.

Tuon junamatkan aikana sitten Aikon kanssa jutellessani vaihdoimme yhteystietoja ja puhuimme jo alustavasti ryhmän tuomisesta Suomesta vierailemaan Echigo-Tsumarin taidefestivaaleilla.

Brysselissä asuva Aiko on ”sattumalta” sukua, joka on ollut 10 vuotta mukana festivaalin järjestämisessä, osaa täydellistä englantia ja tekee intohimolla vapaaehtoistöitä joka kerta Echigo-Tsumarissa, samalla nähden perhettään.

Viime syksynä juttelin matkatoimisto Kon-Tiki Toursilla mahdollisista tulevista matkoista ja kerroin Japanista, että siellä olisi nyt uusi triennaali tarjolla 2018, sanoen, että tämä nyt on vain unelma… Mutta siellä otettiin idea innolla vastaan ja päätettiin lähteä suunnittelemaan.

Sitten sattumalta tätä seuraavana päivänä oli Aikon syntymäpäivä ja onnittelin häntä. Vastausviestissään hän kysyi koska tuon ryhmän Echigo-Tsumariin.

Nyt matka on suunniteltu ja järjestetään elokuussa, 20.-28.8., yhteistyössä EMMAn ja Kon-Tikin kanssa. Voit lukea matkasta lisää sen sivulla ja omalla taidematkasivullani on Maaria Wirkkalan terveiset aiheesta.

Aikokin on paikalla elokuussa ja on mm. kutsunut meidät mukaan paikalliseen kesäjuhlaan, jossa voimme halutessamme oppia perinnetanssia ja pukea kesäkimonot yllemme, koska, taas kerran sattumalta, Aikon suvulla on myös ollut kimonotehdas aikoinaan.

Eli merkitsevien sattumien ketjun tuloksena syntyi tässä tapauksessa taidematka Japaniin, josta olin haaveillut, tai näin uskomattomasta en edes osannut haaveilla.

Miten sitten huomaamme merkitsevät sattumat? Täytyy olla hereillä, läsnä hetkessä.

Pinkkejä vinkkejä hetkessä elämiseen ja synkronisiteettien nappaamiseen

• pysähdy aina välillä
• mieti missä olet ja miksi
• havainnoi ympäristöäsi
• hengitä hitaasti
• nauti siitä mitä teet
• opettele jalon joutilaisuuden taito ja sovella sitä säännöllisesti
• mieti mitä haluat ja yritä konkretisoida sitä enemmän ja enemmän, mitä se tarkoittaisi?
• pidä silmät auki
• jos tapaat kiinnostavan ihmisen, puhu hänelle (jos arastelet, mieti mikä on pahinta mitä voisi tapahtua ja onko asiasi kuitenkin tärkeämpi?)
• jos pysähtyminen on hankalaa, kokeile esimerkiksi meditaatiota tai mindfulness-harjoituksia (youtubestakin löytyy)
• yritä olla suunnittelematta liikaa, tai ole ainakin valmis muuttamaan suunnitelmaa
• voit silti suunnitella aina jotain, mutta suunnitelmat väkisinkin muuttuvat eikä tulevaisuudessa elämällä voi elää tässä hetkessä, mutta toki sinne voi katsoa aina välillä vaikka hetkessä eläisikin
• varaa aikatauluihisi tyhjiä kohtia, ekstraa esimerkiksi siirtymisiin paikasta toiseen
• varaa myös tyhjiä päivä kalenteriin
• kuuntele intuitiotasi
• kuuntele tunteitasi
• kuuntele itseäsi
• havainnoi maailmaa
• ole avoin mahdollisuuksille, kuten merkitsevien sattumien ketjuille
• älä ylisuorita tätäkään

Palaan taas kuukauden päästä, värikästä pääsiäistä!

---

Lue lisää kirjoituksiani:

Yrittäjän urapolku – pinkkejä vinkkejä uran valintaan

Yrittäjän arkea koulutusten markkinoinnin maailmassa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea, tai vuoristorataa, pinkkejä vinkkejä palautumiseen

Yrittäjän arkea Venetsian biennaalissa – pinkkejä vinkkejä unelmien toteuttamiseen

Yrittäjän arkea demojen maailmassa – pinkkejä vinkkejä ilmaisiin maistiaisiin

Yrittäjän arkea nettisivusto-uudistuksen parissa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea – erikoistumisesta ja lomailemisesta – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea videoinnin maailmassa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea huolitoimistossa – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea markkinoinnin meressä – pinkkejä vinkkejä

Yrittäjän arkea – pinkkejä vinkkejä

Johanna Wahlbeck Oy

Otan mielelläni vastaan kaikenlaista palautetta tästä blogista ja toiminnastani esimerkiksi yhteydenottolomakkeen kautta: